Koronavirusepidemian vaikutus toimintaamme
Vaikka koronavirus ei ole heijastunut toimintaamme tautiepäilyinä, joudumme tekemään ulkopuolisiin kontakteihin seuraavat rajaukset:
- Vierailut ovat kiellettyjä. Jos asukkaan lähiomaisella on aivan välttämätön tarve tavata asukas, niin omaisen on ehdottomasti soitettava asukkaan hoitajalle ja sovittava tapaamisesta. Missään tapauksessa tulijalla ei saa olla mitään flunssan oireita. Hoitajien yhteystiedot löytyvät ”yhteystiedot” sivulta.
- Ulkopuolelta tulevat esiintymiset peruutetaan toistaiseksi.
Pahoittelemme em. rajauksia, mutta meidän ensisijainen tehtävämme on suojella asukkaita ja henkilökuntaa.
Rajaukset perustuvat viranomaisten linjauksiin.
Ilmoitamme omaisille ja yhteistyökumppaneillemme välittömästi, kun rajoitukset puretaan.
Lisäksi haluan tiivistää asukkaille ja muillekin viestin saaville:
- Kaikki ulkopuolisten meille suunnitellut tapahtuman peruuntuvat toistaiseksi.
- Epidemian aikana on erittäin tärkeää hyvä käsienpesu saippualla. Tarvittaessa käsidesin käyttö on suotavaa. Jos yskittää tai aivastuttaa, niin tehdään se paidanhihaan.
- Jos asukkaalla on flunssan oireita, niin siitä pitää kertoa hoitajalle.
- Valtakunnassa on nyt keskeisenä koronavirusepidemiasta tiedottaminen. Vaikka siitä puhutaan paljon, niin paniikkiin ei ole syytä.
- On hyvä muistaa kuitenkin, että kaikki flunssaoireet eivät tarkoita koronavirusta, mutta nyt on oltava selkeällä linjalla, jotta selviämme mahdollisimman pienin haitoin.
- Hoiva ja muutkin talon sisäiset palvelut jatkuvasti normaalisti.
Kaikilla näillä toimenpiteillä tähdätään siihen, että asukkaamme voivat hyvin ja heitä hoitaa terve henkilökunta.
Laatupäällikkö, vastaava hoitaja
Katja Igbineweka